sunnuntai 8. lokakuuta 2017

ELÄMÄNI PARAS PÄÄTÖS


Elämäni paras päätös oli se, kun lopetin itseni vihaamisen.

Sairastin pitkään syömishäiriötä, ja oikeastaan koko lukioaika kului itseä vihaten. Sitä on hankala edes kuvailla, kuinka hallitseva ja tukahduttava sellainen vahva itsevihan tunne on. Sellainen tunne, kun vihaa kaikkea itsessään. Vihaa joka ikistä asiaa ulkonäöstään jokaiseen sanaan, jonka suustaan päästää.

Itsevihasta eroon pääseminen oli pitkä paranemis- ja kasvuprosessi, eikä tilanne suinkaan heti ratkennut siitä yhdestä päätöksestä. Takapakkeja tuli, ja tulee varmasti vielä tulevaisuudessakin, mutta päätös pitää: en enää koskaan ala vihaamaan itseäni. Minä pidän itsestäni, puolustan itseäni ja pidän huolta itsestäni. Joskus arki tuntuu uuvuttavalta ja elämässä on vastoinkäymisiä, mutta en aio enää koskaan olla sotajalalla itseäni vastaan.

Kun en enää vihaa itseäni, elämä tuntuu valoisammalta. Arkiset asiat tuntuvat helpommilta, pienet vastoinkäymiset eivät ole maailmanloppuja, ja muiden ihmisten seura tuntuu mukavammalta. Minulla on parempi olo omissa nahoissani, enkä enää ahdistu tai huomaa ainoastaan virheitä, kun katson peiliin. Välillä katson peiliin ja ihailen itseäni. Vaikea käsittää, miksi kulutin niin monta vuotta vihaten kasvojani ja kehoani. Nyt olen ylpeä niistä asioista, joissa olen hyvä - ja minulla on positiivista motivaatiota kehittyä niissä asioissa, joissa on vielä kehitettävää. 

Voin vihdoin tutustua siihen henkilöön, joka oikeasti olen. Ja pakko myöntää, että mä taidan olla oikeastaan ihan hyvä tyyppi.

Tänään täytän 23 vuotta. Eikä minulla ole koskaan aiemmin ollut näin hyvää, levollista ja välittävää oloa itseni kanssa.

Larissa

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

MENNEEN KESÄN LEMPPAREITA

Pariin viikkoon en ole ehtinyt edes avata tietokonetta, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että hauskaa on ollut. Kiireistäkin toki. Palasin syyskuun alussa Suomeen ja suoraan töiden ja opintojen pariin. (Jos jotakuta kiinnostaa kuulla mitä puuhailen koko tämän syksyn, niin kannattaa olla kuulolla Radio Moreenin äärellä.)

Tämä postaus ei kuitenkaan käsittele tätä syksyä, vaan ajattelin vielä hetkeksi palata menneeseen kesään ja listata muutamia kesän lempparijuttuja.


Kesän lempisarja: Netflixin The OA. Enkä muuten edes yhtään liioittele kun sanon, että mikään tv-sarja tai elokuva ei ole koskaan vaikuttanut muhun noin syvästi kuin the OA. Alettiin katsomaan sitä "katsotaan-mikä-tää-nyt-on" -tyyppisesti, ja se johtikin sitten siihen, etten pariin päivään pystynyt edes miettimään juuri mitään muuta kuin tuota sarjaa. 

Kesän lempimatkakohde: Slovenia. Maa yllätti minut tosi positiivisesti. Pienestä koostaan huolimatta koin siellä Välimeren, historiallisen kaupungin, vuoristot, metsät ja järvet. Lisää Sloveniasta voi lukea täältä.



Kesän lempikirja: Kate Atkinsonin Life After Life eli suomennettuna Elämä elämältä. Taisi olla sitäpaitsi ainoa kirja, jonka ehdin vielä kesän aikana lukea loppuun asti - loput aloittamistani kirjoista ovat vielä kesken. Mutta siis tuo kyseinen kirja herätti kyllä paljon ajatuksia, vaikka petyinkin ehkä pikkiriikkisen kirjan loppuun. Tykkäsin kuitenkin kirjailijan tavasta tarttua rohkeasti vaikeaan ja abstraktiin ideaan. 

Kesän lempi(spontaani)keikka: En voi puhua lempikeikasta, sillä se olisi Ultra Bran Ruissin keikka, mutta siitä kirjoitin jo aiemmin täällä. Toinen lempikeikka - jonka tituleerasin nyt sitten spontaaniksi keikaksi, oli Regime-bändin keikka, jolle eksyttiin puoliksi sattumalta. Bernin vanhassa kaupungissa oli nimittäin eräänä viikonloppuna menossa sellaiset katumusiikkityyppiset festarit, ja Regimen keikalla oli tosi hyvä meininki. (Pääsin myös ensimmäistä kertaa istumaan olkapäille keikan aikana.) 


Kesältä olisi vielä lukemattomia tarinoita, kuvia ja videoita jaettavana, ja osa niistä tipahteleekin tänne blogiin varmasti tässä syksyn mittaan. Radiotyö on ollut vielä näin alkuun sen verran raskasta (mutta kivaa), että olen käyttänyt kaiken luovuuteni työpäivien aikana. Mulla on kuitenkin liuta postausideoita varastossa, ja palaan taas niiden pariin, kunhan tulee sellainen olo.

Ihanaa alkusyksyä kaikille!

Larissa

torstai 24. elokuuta 2017

TÄRKEIMMÄT VINKIT KAUKOSUHTEESEEN

Syksy tuo tullessaan arkirutiinit. Minulle ja poikaystävälleni paluu arkeen merkitsee loputtomia FaceTime-puheluita, aikataulujen suunnittelua ja seuraavan jälleennäkemisen odottelua. Moneen parisuhteeseen kuuluu ajanjaksoja, jolloin ollaan tavalla tai toisella välimatkan päässä toisesta, esimerkiksi armeijan tai opintojen takia, mutta meidän tapauksessamme välimatkaa on puoli Eurooppaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole aivan mahdoton yhtälö. Parhaimmillaan kaukosuhteessa oppii tuntemaan toisen syvemmällä tasolla, ja samalla oppii aika paljon uusia asioita myös itsestään. 

Kaukosuhdetta meillä on nyt takana kaksi vuotta, edessä (toivottavasti) enää yksi. Tässä ajassa on ehtinyt ymmärtää sen, että kaukosuhteen vaikeudet ovat joskus yllättäviä. (kuten miten reagoida ulkopuolisten ennakkoluuloihin). Olemme tässä ajassa oppineet myös ikään kuin reseptin toimivaan kaukosuhteeseen. Ja ne tärkeimmät vinkit eivät löydy naistenlehtien artikkeleista, vaan ne opitaan itse. Jokainen parisuhde on tietenkin erilainen, mutta ajattelin jakaa mielestäni tärkeimmät vinkit.


1. Pelisääntöjen sopiminen. Tämä on mielestäni itsestäänselvyys ihan missä tahansa suhteessa, mutta listaan sen nyt kuitenkin tähän. Kaukosuhteeseen on vaarallista lähteä, jos suhteen laatu ei ole kummallekin selvä. Pelisäännöillä en viittaa pelkästään luottamusjuttuihin tai mikä-lasketaan-pettämiseksi -keskusteluun, vaan näiden lisäksi on tärkeää sopia ajan- ja rahankäytöstä. Ihan niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin "onko OK vastata viestiin tuntikausien viiveellä" saa aikaan rakentavaa (ja joskus ei-niin-rakentavaa) keskustelua.

2. Rutiinit ja perinteet. Toistuvien "kaavojen" avulla suhteesta tulee kiinteä osa omaa arkea. Meillä rutiini tarkoittaa esimerkiksi sitä, että soittelemme joka ilta, eikä siitä tarvitse erikseen sopia. Teknologiaa kannattaa oikeasti käyttää hyväksi: saman telkkariohjelman tai Netflix-elokuvan katseleminen sujuu myös videopuhelun välityksellä.

3. Kerro omasta elämästäsi. Ainakin minulle on tärkeää, että voin puhua poikaystäväni kanssa mistä vain. Joskus tuntuu työläältä puhua ihmisistä, joita hän ei ole koskaan tavannut, tai yliopistosysteemistä, joka poikkeaa hänen omastaan. Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että jokainen tarina ärsyttävästä sivuainekurssista on arvokas, vaikka tarina vaatisikin polveilevan taustaselityksen. Jos mainitsen poikaystävälleni usein jonkun kaverini, jota hän ei ole tavannut, saatan lähettää screenshotin kaverini Facebook-profiilista - ihan vaan, että tällä henkilöllä olisi kasvot myös poikaystäväni päässä hänen kuunnellessaan tarinaani. Vaikka elämmekin arkea opintoineen ja sosiaalisine ympyröineen kahdessa eri maassa, ei se tarkoita, että mitään asioita täytyisi tämän takia lähtökohtaisesti jättää kertomatta.

4. Ikävöinnillä mässäily ja oma elämä sopivaan tasapainoon. Tämä on itselleni ehkä se haastavin. On OK ja hyväkin, että aika ajoin kuluu jokunen sunnuntai niin, että en tee juuri mitään muuta kuin puhu Jonathanin kanssa - kokkaamme, teemme opiskelujuttuja ja suunnittelemme tulevaisuutta FaceTimen ollessa päällä käytännössä koko päivän. Minulla on kuitenkin taipumusta muuttua surumieliseksi kärsimysikävämytyksi, jolloin millään Suomi-elämäni asialla ei ole merkitystä, kaikki pännii, kännykkä liimautuu käteen kiinni ja makaan sängyllä kuunnellen masentavia ikävöintibiisejä uudestaan ja uudestaan. Tällöin on tärkeää ottaa itseään niskasta kiinni ja sopia tapaaminen kavereiden kanssa tai ilmoittautua ainejärjestön sitseille, vaikka ei juuri sillä hetkellä huvittaisikaan. Aika ei kulu yhtään sen nopeammin ikävää itkeskellessä, ja välimatka on ja pysyy, vaikka jättäisikin omat menot minimiin.

5. Viis veisaa muiden ennakkoluuloista. Tyhmiin kysymyksiin tai vähättelyyn törmään onneksi suhteellisen harvoin. Ennakkoluulot kuitenkin paistavat aina välillä joidenkin ihmisten käytöksestä. Joillekin kaukosuhde tuntuu olevan synonyymi avoimelle suhteelle tai ei-vakavastiotettavalle parisuhteelle. Hyväntahtoiseksikin tarkoitettu "ai, te olette vieläkin yhdessä" saattaa tuntua ikävältä, mutta on tärkeää muistaa, että muiden mielipiteillä ei tässä(kään) asiassa ole tuon taivaallista merkitystä.

LUE LISÄÄ:


Larissa